Venäjä tai Krasnodarin alue eivät pysty yksin toteuttamaan kaikkia Sotshin hankkeita, vaan siihen tarvitaan myös ulkomaisia, mm. suomalaisia, asiantuntijoita, suunnittelutoimistoja, rakentajia ja tavarantoimittajia. Vaikka tarjouskilpailuihin voivat osallistua vain Venäjälle rekisteröityneet yritykset, voivat ulkomaiset yritykset toimia yhteistyössä näiden kanssa.
Ensimmäinen pullonkaula on valtava rakennusmateriaalitarve, jota paikallinen tuotanto ei lähellekään pysty kattamaan. Ennen kuin paikallista tuotantoa saadaan pystytettyä, on materiaalitarve katettava tuonnilla.
Finpro ja SVKK yhteistyöhon Sotshi-hankkeessa
Finpro ja Suomalais-Venäläinen Kauppakamari ovat sopineet Sochi 2014 hankkeen toteutuksesta ja koordinoinnista yhteisvoimin. Finpro keskittyy osaamisensa mukaisesti toimiala- ja yrityskohtaisiin konsultointeihin sekä suomalaisten ja venäläisten välisen yhteistyön rakentamiseen. SVKK:lla on vahva osaaminen ja vetovastuu verkottumistilaisuuksien, matkojen ja tiedotusseminaarien järjestämisestä sekä lakiasioista, tavaroiden ja palveluiden sertifioinnista ja tullaukseen liittyvistä kysymyksistä.
Lisätietoja:
Ilpo Hanhisalo, Moskovan-vientikeskuksen päällikkö, Finpro
puh. 040 351 7611 tai +7 915 207 4907, ilpo.hanhisalo(a)finpro.fi
Seija Spiridovitsh, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Consortium SOFI Oy
puh. 050 501 8189, seija.spiridovitsh(a)sofioy.fi, www.sofioy.fi
Jaana Rekolainen, projektijohtaja, Suomalais-venäläinen kauppakamari
puh. 0400 457 743, jaana.rekolainen(a)svkk.fi, www.svkk.fi