Etusivu : Medialle : Lehdistötiedotteet ja uutiset : 2007
: Finpron Kaakkois-Suomessa aloittava asiantuntija Heikki Savolahti: Globaalit markkinat ovat entistä lähempänä
Heikki Savolahti

Globaalit markkinat ovat entistä lähempänä

Finpro avaa toimiston Kouvolaan vuoden 2007 alussa. Finpro tarjoaa kansainvälistymiseen liittyviä konsultointipalveluja Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan yrityksille. Alueella yrityksiä palvelee Finpron kansainvälistymisen asiantuntija Heikki Savolahti. Ensivaiheessa tavoitteena on uusien kansainvälisistä markkinoista kiinnostuneiden kasvuyritysten identifiointi sekä niiden kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen.

Savolahti näkee Kaakkois-Suomen dynaamisena liikeympäristönä, jonka kasvun vetureina ovat erityisesti metsä- ja metalliteollisuus, liikenne ja logistiikka sekä informaatioteknologia. Venäjän liikenteen kasvu vaikuttaa erityisesti Kotkan, Haminan ja Lappeenrannan satamien toimintaan. Yli 30 prosenttia Venäjän länsituonnista tulee Suomen satamien kautta. Vaikka Venäjä panostaa oman satamakapasiteettinsa kasvattamiseen, riittää Suomessa tällä sektorilla vielä paljon tehtävää. Tavaravirrat kasvavat jatkuvasti.

- Kouvolassa puolestaan kehitetään voimakkaasti erityisesti rautatielogistiikkaan liittyviä palveluja, koska kaupunki toimii Trans-Siperian radan Euroopan pään jakelukeskuksena. Kouvola panostaa samalla voimakkaasti kaupan kehittämiseen Kiinan kanssa, Savolahti toteaa.

Kaakkois-Suomen alueella on jo arviolta 400 ulkomaankauppaa harjoittavaa yritystä. Kansainvälistymismahdollisuuksia löytyy useiden toimialojen yrityksille. Lähellä olevat Venäjän ja erityisesti kasvavat Pietarin markkinat ovat alueen yrityksille luonnollinen kohde. Venäjän talous kehittyy vauhdilla, ja markkina tarjoaa edelleen liiketoimintamahdollisuuksia monille yrityksille.

- Yritystemme aktiviteetin kasvu näkyy hyvin sekä Pietarin että Moskovan vientikeskuksissamme, joihin on syksyn aikana rekrytoitu lisää paikallista henkilöstöä. Tämän lisäksi olemme avanneet vuoden vaihteessa vientikeskuksen Almatyyn Kazakstaniin, jonka vuosittainen talouskasvu on noin 10 prosentin luokkaa.

- Venäjän läheisyydestä huolimatta markkinoita ja mahdollisuuksia on kuitenkin tarkoitus tarkastella globaalisti. Finpron kansainvälisen verkoston ja globaalien toimialatiimien kautta markkina-avauksia saattaa syntyä sellaisissa maissa, jotka eivät alun perin ole olleet yritysten suunnitelmissa.

Tavoitteena pitkäjänteiset kumppanuudet

Savolahti on Finpro-uransa aikana ollut Kaakkois-Suomen alueen yritysten kanssa tekemisissä erityisesti liittyen idän ja lännen välisiin kuljetus- ja logistiikkapalveluihin sekä Venäjän kauppaan. Venäjän lisäksi Savolahdella on vankkaa kokemusta muista IVY-maista sekä Baltian alueesta. Savolahti on ollut muun muassa sekä perustamassa että johtamassa Finpron koko Itä-Euroopan vientikeskusverkostoa.

Kaakkois-Suomi on Heikki Savolahdelle henkilökohtaisestikin läheistä seutua. - Olen asunut Haminassa ja käynyt kouluni Kouvolassa. Ihmiset ja paikat ovat jo ennestään tuttuja. Tuntuu hyvältä palata.

Finpron Kaakkois-Suomen toimisto sijaitsee Kouvolassa TE-keskuksen tiloissa. Yhteistyö TE-keskuksen kansainvälistymisasiantuntijoiden sekä muiden alueellisten kehitysorganisaatioiden kanssa on keskeisellä sijalla. Finpron, Finnveran, Tekesin ja TE-keskuksen tavoitteena on, että yritys saa kaikki tarvitsemansa kansainvälistymispalvelut yhden luukun kautta.

Finpro tuo 41 maassa ja yli 50 vientikeskuksessa toimivan kansainvälisen verkoston tehokkaammin alueen yritysten käyttöön. Samalla ulkomailla olevat asiakkaat saadaan lähemmäksi suomalaisyrityksiä, Savolahti summaa.

Lisätietoja:

Heikki Savolahti, puh. 0204 695 313, heikki.savolahti(a)finpro.fi